Sarja-avaus lähestyy

Cremujen aluevaltaus kolmosdivaritason salibandyyn tapahtuu lauantaina Kuopion Studentian parketilla. Kauden avaa paikallisottelu LeBa II vastaan. LeBa säilytti sarjapaikkansa kevään karsinnoissa lopulta varsin helposti. Joukkueen syömähampaita ovat kaiketi alkavalla kaudella rightin puolen maalinsylkijät nuori Henri Lehikoinen ja hieman kokeneempi Lasse Mäntynen. Kokemusta edustaa myös ikinuori Perttu Räty.

Tunnin tauon jälkeen vastaan asettuukin täysin uusi tuttavuus eli SB Neppis Kuopiosta. Joukkueesta tiedetään sen verran, että se sijoittui viime vuonna kolmanneksi lohkossaan. Kaiketi ei siis heikko porukka. Pistepörssin perusteella pinna per peli miehiä löytyy, joten varmaan myös pelimiehiä ovat. Ainakin Pirhoset tullevat tekemään tälläkin kaudella kovaa jälkeä.

Cremujen tilanne vaikuttaa taas suhteellisen valoisalta. Keskiviikkoon mennessä ainoastaan maalivahti Aki Keronen, puolustajat/hyökkääjät Miikka Hulmi ja Pekka Lensu sekä hyökkääjä Tommi Pesonen ovat ilmoittaneet poisjäännistään. Näillä näkymin vahvuus on siis 2 maalivahtia ja 12 pelaajaa. Loukkaantuneiden listakin näytää harvinaista kyllä Hulmia lukuunottamatta puhtaalta. Cremut lähtevät tavoittelemaan luonnollisesti voittoa jokaisesta pelaamastaan ottelusta, joten helppoa sarja-avausta ei vastustajillekaan ole luvassa. Palautuminen cupista on suoritettu hartaudella ja viikon ainoat täsmätreenit pidetäänkin torstaina. Valmiilta näyttää, kun vaan jo pääsisi irti. Raportit luvassa lauantai-illan hämärissä tunnelmissa.

Takaisin
©2011 EC Cremasters | Hosted by Nebula